Rikos:3 tappoa, varkaus ja heitteillejättö
Tekijä: Tuntematon
Retkeilemässä olleet 15-vuotiaat tytöt Maila Irmeli Björklund ja Anja Tuulikki Mäki sekä 18 – vuotias nuorukainen Seppo Antero Boisman olivat saaneet surmansa ja Nils Wilhelm Gustafsson vaikeasti haavoittunut.
Esitutkintamateriaalin tultua julki 4.8.05 saatiin viranomaisten tekemä selvitys alkutapahtumista:
Sunnuntaina 5. kesäkuuta 1960 kello 11.30 ilmoitti kirvesmies Esko Oiva Johansson puhelimitse Leppävaaran poliisille, että Bodominjärven eteläpäässä Oittaan kartanon maalla, lähelIä Veston vesilaitosrakennustyömaata oli tapahtunut verityö, jossa ainakin kolmea henkilöä oli pahoinpidelty
( Seppo Boismania, Irmeli Björklundia ja Anja Tuulikki Mäkeä ) ja että yksi uhreista oli vielä elossa ( Nils Gustafsson ). Johansson oli saapunut tapahtumapaikalle noin kello 11.15 aikoen mennä uimaan ja tä1löin hän oli havainnut niemen keskipaikkeilla kasassa olevan teltan ja sen päällä kolme veristä henkilöä. Mihinkään koskematta ilmoittaja ja samoihin aikoihin paikalle tullut toinen mies, Sigurt Vuolasmaa, olivat lähteneet hälyttämään poliisia Veston rakennustyömaan konttorihuoneen puhelimella.
Hieman ennen Johanssonia ja Vuolasmaata tapahtumapaikan olivat huomanneet uimarannalla olleet neljä nuorta (Harriet Husman, Marita Husman, Nils Blomqvist ja Henrik Rosenqvist).
Leppävaaran poliisipartio, ylikonstaapeli Gösta Lönberg ja konstaapeli Kauko Paavola saapuivat tapahtumapaikalle kello 11.45. Tapahtumapaikkaa rnuuttamatta poliisipartio oli pyytänyt paikalle keskusrikospoliisin rikostutkijoita, jotka konstaapeli Paavola oli käynyt tapahtumapaikalle autolla noutamassa. Ylikonstaapeli Gösta Lönberg oli laatinut havainnoistaan muistion, joka sisältää mm. piirroskuvan tulohetken tilanteesta. Poliisipartion jälkeen paikalle oli saapunut ambulanssi, jolla Nils Gustafsson oli toimitettu Töölön sairaalan tapaturma-asemalle, jossa potilaan tuloajaksi on merkitty klo 14.00.
Murhien tapahduttua huhuttiin mukana olleesta alkoholista, mutta mm Huvudstadsbladet kiisti nuorilla olleen viinaa.
Nyt esitutkintamateriaali kertoo aivan muuta:
Esko Virtanen (29.6.1960 kuulustelu) kertoo hankkineensa Boismanin pyynnöstä pullon Salmisaaren viinaa ja pullon Citrus-likööriä ja antaneensa ne Nils Gustafssonille 4.61960. Saimisaaren viina oli puolen litran pullo ja sen vahvuus on oli 38,5%. Citrus likööripullo on oli 0,37 litran kokoinen ja sen vahvuus on ollut 33%.
Nils Gustafsson kertoo vuoden 1960 (216.1960) ja 2004 (29.32004) kuulusteluissa tunteneensa Seppo Boismanin usean vuoden ajalta ennen tapahtumaa ja tutustuneensa Boismannin kautta tämän tyttöystävään Tuulikki Mäkeen ja hänen parhaaseen kaveriinsa Irmeli Björklundiin. Björklundin kanssa Gustafsson kertoo seurustelleensa noin kolmen viikon ajan ennen retkeä ja seurustelun olleen pussailua ja halailua. Retkestä oli päätetty seurueen jäsenten kesken noin viikkoa aikaisemmin (29.3.2004). Gustafsson kertoo olleensa tapahtumapaikalla kerran aikaisemmin, noin kaksi tai koime vuotta sitten, jolloin hän oli samailla paikalla poikien kanssa retkellä (30.3.2004 ). Helluntaina tapahtuvaa retkeä varten Boisman oli vuokrannut teltan työpaikaltaan Strömbergiltä ja retkelle otettiin mukaan alkoholi- ja virvoitusjuomiaja ja mm makkaraa (29.3.2004 ). Gustafsson, kertoo hänen ja Boismanin hankkineen retkelle mukaan myös kondomeita (12.5.2004).
Oletettu tapahtumien kulku.
Oli kaunis aurinkoinen päivä, kun nuoret saapuivat leiripaikalle. Tavarat puretiin nurmikolle ja sitten nelikko lähti noin kilometrin päässä sijaitsevalle kioskille ostamaan limonadia ja purukumia. Iloinen telttailuporukka palasi leirille kello 19.30.Juuri silloin Bodomjärveltä poistuivat viimeiset onkimiehet, pienet koulupojat, jotka ehtivät ennen kotiin lähtöään nähdä neljän nuoren paluun. Aamuyöllä murhaaja saapui leiriin. Raivon vallassa ollut vieras iski telttakankaan läpi ja jos joku uhreista ehti vaikeroida tuskissaan, sitä ei kukaan kuullut. Muut paitsi Nils kuolivat teltan sisälle. Hän pääsi ulos teltasta ja raivopää iski rajusti kyntensä myös Nilsiin. Murhaaja vei leiripaikalta nuorten tavaroita, mutta moottoripyöriin hän ei ollut koskenut. Myös Seppo Boismanin isältään lainaama puukko on vielä tänäkin päivänä kateissa. Uhrit viruivat leiripaikalla tuntikausia ja sitten heidät sattumalta löydettiin. Espoolaismies tuli aamupäivällä uimaan kahden poikansa kanssa viereiselle hiekkarannalle ja hän huomasi leiripaikalla luhistuneen teltan ja sen edustalla verisen nuoren miehen. Kauhistunut mies juoksi Espoon vedenpuhdistuslaitokselle, josta soitettiin poliisille. Alkoi massiivinen operaatio surmaajan kiinni saamiseksi, mutta se ei koskaan johtanut toivottuun lopputulokseen.
------------------------------------
Esitutkintamateriaalin auettua 4.8.05
VAI OLIKO TEKIJÄ SITTENKIN ELOONJÄÄNYT GUSTAFSSON
Me emme vieläkään oikein tarkoin tiedä mitä tapahtui, poliisi on kuitenkin tutkinut uudelleen tapausta ja vuoden 2003 aikana ottanut todennäköisin syin Nils Gustafssonin kuulusteluun ja myös samasta syystä syytekynnys ylittyi.
Paikalle tulleista poliiseista toinen teki piirroksen vainajien asennoista.
Piirros selittää seuraavaa: Seppo Boisman on edessä pokittain yläruumis peiton alla, telttälieve on 80 cm. Tytöt ovat vastakkain teltan pituussuunnassa: Tuulikki Mäki vasemmalla ja Irmeli Björklund oikealla. Mäellä oli löydettäessä pään päällä huopa, Björklund oli lähes alasti. Teltan oikealla puolella on havainnoitu ns tyynyliina, jonka arvellaan olleen kuukautissuoja. Aikalaislehdissä se tulkittiin nuorille kuulumattomaksi.
Poliisi otti lisäksi valokuvia murhapaikalta, äskeinen tilanne on seuraavassa alla valokuvana , josta on nähtävissä se jälki, minkä murhaaja sai aikaan. Gustafsson on viety jo sairaalan. Gustafssonin paikka oli telttakankaan oikealla puolella, osittain Björklundin päällä.
Tapahtumien kulusta tiedetään teltttaan jääneen lauluvihon muistiinpanosta, että Gustafsson oli juovuksissa. Syyteteorian mukaan Gustafsson tuli mustasukkaiseksi tytöstään ja pojille syntyi tappelua, jonka lopputulos oli kolme kuollutta.
Seppo Boisman oli selällään teltan oikeassa reunassa ylävartalon ollessa telttakankaan peittämänä . Oikea jalka oli Mäen takapuolen alla ja kädet olivat rinnan päälle koukistuneina. Boismannin farmarihousujen etunapitus oli auki. Ulkoisina vammoina Boismanilla on todettu vasemmassa rystysessä hankaumaa, vasemmassa ohimossa ruhjehaava, alaleuassa vasemmalla ruhjehaava (samalla kohtaa alaleuan poikkimurtuma), ja kaulalla syviä pistohaavoja ja hankautumia.
Tuulikki Mäki oli oikealla kyljellään rikkirevityn telttakankaan päällä kippurassa siten, että Boismanin oikea jalka oli hänen takapuolensa alla. Mäen pää oli Björklundin oikean jalan alla. Mäen pää oli peitetty huovalla ja pusero oli noussut niin, että ristiselkä oli paljaana Selkä oli Björklundin vatsapuoleen päin. Mäen jaloissa ei ollut kenkiä. Ulkoisina vammoina Mäellä on todettu oikean käden nimettomassä sormessa ruhjehaava, kaulalla hankaumaa, vasemmalla takaraivon alueella iso rosoreunainen ruhjehaava ja vasemman korvan yläpuolella pienempi ruhjehaava.
Irmeli Björklund oli keski- ja alaruumis paljaana telttakankaan päällä. Farmari- ja alushousut oli vedetty alas siten, että oikea jalka oli paljaana lahkeen ollessa tyhjänä nilkan päällä vasemmassa jalassa housut oli vedettypolvitaipeen alapuolelle asti. Bj6rklundin oikea jalka on huovalla peitetyn Mäen pään päällä. Villapaita ja muut yläruumiin vaatteet olivat nousseet selän puolelta lapaluiden alakärjen korkeudelle ja vatsapuolelta navan ja rintojen välimaille. Vasen jalka oli melkein suorana, mutta oikea koukussa ja kummassakin jalassa oli sukka, mutta ei kenkiäå. Björklundin vasemman jalan alla oli ruskea mokkapusero. Ulkoisina vammoina Björklundilla on todettu niskan ja osittain kaulan alueella noin 15 pistohaavaa, kasvoissa voimakkaita ruhjeita kummassakin kädessä haavoja ja hankaumia.
Ni/s Gustafsson oli todistajien Ruth Kolin ja Harriet Johanssonin mukaan maannut selällään teltan päällä ja liikutellut jalkaansa ja heilutellut kättään. Ensimmäisenä paikalle tulleen poliisiviranomaisen, Gösta Lönnbergin mukaan Nils Gustafsson makasi vasemmalla kyljellään alastoman Björklundin päällä.